Tekeväksi koulussa ja aikaansaavaksi työelämässä

Tapio Hanhilammin vierasblogi koulutuksesta:

Ammatillinen koulutuksen muutokset yhdessä yhteiskunnassamme pinnalla olevien keskustelujen kanssa kannustavat meitä opettajiakin muuttamaan työtapojamme. Tällä hetkellä ammatillisissa oppilaitoksissa suurin ja ajankohtaisin puheenaihe on varmasti arvioinnin muuttuminen osaamisperustaiseksi. Osaamisperustaiseen arviointiin on mielestäni suhtauduttu ammatillisessa koulutuksessa harvinaisen myönteisin mielin eikä jupinaa ole juuri kuulunut. Meillä opettajilla on nyt hyvä tilaisuus alkaa yhdessä nuorten kanssa aikaansaaviksi, unohtaa aikaperustainen koulu ja mennä entistä enemmän opiskelijan ehdoilla. Tuntuu, että tälle muutokselle on nyt oikea hetki ja sen onnistumiseksi ollaan valmiita tekemään töitä.

Ammatillisiin oppilaitoksiin ja opetukseen kohdistuu paljon odotuksia. Oppilaitosten pitäisi olla entistä tehokkaampia, opetuksen pitäisi mennä enemmän opiskelijan ehdoilla ja valmistuneet opiskelijat pitäisi saada työllistymään, vaikka juuri valmistumishetkellä ei olisi työpaikkoja. Osaamisperustainen arviointi kannustaa entistä enemmän rakentamaan jokaiselle opiskelijalle yksilöllisen opinpolun.

Osa opiskelijoista tarvitsee ammattiin ja yhteiskuntaan kasvamiseen enemmän koulun ohjausta, kun taas osa opiskelijoita voi jo varhaisessa vaiheessa siirtyä oppimaan työelämään. Työssäoppiminen on tehokas tapa oppia ammattia siinä vaiheessa, kun opiskelijalla on riittävät valmiudet opiskella työelämässä. Oppilaitoksissa voidaan näin keskittyä entistä enemmän siihen, että jokainen opiskelija saa tarvittavan perusosaamisen ja kansalaistaidot selvitä työelämässä.

Lisääntyneiden henkisten ja sosiaalisten ongelmien ratkomiseen nuori tarvitsee ympärilleen vahvan tukiverkoston, joka oppilaitoksen pitää pystyä jatkossakin tarjoamaan. Opettaja on tässä verkostossa opiskelijaa lähin tukija ja kasvattaja, mikä jokaisen opettajan sekä opettajaksi pyrkivän pitää ymmärtää. Opettajan rooli on viime vuosina muuttunut entistä enemmän kasvattajaksi, mikä vie aikaa ja voimavaroja asiasisältöjen opettamiselta. Jos osa opiskelijoista siirtyy opiskelemaan ammatillisia taitoja työpaikoille, opettaja voi paremmin keskittyä ohjaamaan ja opettamaan enemmän tukea tarvitsevia opiskelijoita.

Ammatillisessa koulutuksessa ei voida siirtyä kaikkien opiskelijoiden osalta malliin, jossa työssäoppimisella olisi nykyistä huomattavasti suurempi rooli. Tämä Saksastakin tuttu koulutusmalli on armoton perustutkinto-opiskelijoille, joilla on esimerkiksi elämänhallintaan tai sosiaalisiin taitoihin liittyviä ongelmia. Parhaimmillaan suomalainen ammatillinen oppilaitos on yhteisö, jossa opiskelija voi aluksi kasvaa ja lopulta edetä harppauksin kohti työelämää.

Tätä ajatusta oppilaitosten täytyy jatkossakin vaalia ja toteuttaa. Koulu tai oma luokka saattaa olla monelle nuorelle ainoa yhteisö, johon nuori tuntee kuuluvansa. Vaikka ammatillinen koulutus jatkossa kehittyykin enemmän kohti luokatonta opiskelua opintojen yksilöllistämisen myötä, opetuksessa on säilytettävä yhteisöllisyys. Nuoria ei voi pelkästään kouluttaa, kurssittaa, viedä luokasta luokkaan tai ryhmästä ryhmään, vaan nuoret tarvitsevat koulussa tutun yhteisön. 

Jokaisen nuoren pitää saada tuntea kuuluvansa johonkin, vähintään omaan kouluryhmään tai parhaimmillaan omaan ammattikuntaan. Tutussa yhteisössä nuorella on matala kynnys kokeilla, onnistua ja epäonnistua. Koulussa pitää olla ilmapiiri, joka kannustaa arkaakin opiskelijaa tarttumaan työhön ja rohkaistumaan. '

Virheitä sattuu, mutta ne korjataan ja kaikesta selvitään. Samalla opitaan ammattiin ja yhteiskuntamme jäseneksi. Häkellyttävän monella nuorella on elämässään hyvin vähän tai ei jopa lainkaan onnistumisen kokemuksia, erityisesti koulumaailmasta. Yksi oppilaitosyhteisön tärkeimmistä tehtävistä on mahdollistaa jokaiselle nuorelle onnistumisia, joilla saadaan opiskeluun ja työn tekemiseen riittävä itseluottamus. Tämä itseluottamus kantaa myös muilla elämänalueilla.

Olen käynyt Antin kanssa monia kiinnostavia keskusteluja nuorista ja heidän koulutuksestaan. Meidän molempien ajatuksia selvästi yhdistää se, kuinka tärkeänä näemme kovan työnteon opettamisen ohella opettajan kyvyn ja halun puuttua nuorten ongelmiin ja auttaa nuorta kasvamaan aikuisuuteen. Opettaja on työssään nuorten kanssa paljon vartijana ja oppilaitosten pitää tarjota tähän mahdollisuus jatkossakin.

Tapio Hanhilammi