Nokian upeat luontokohteet: Osa 8 - Luodon saari

Luontokohteiden kahdeksannessa osassa vieraillaan upealla Luodon saarella, jonka koko 88 hehtaarin ala on suojeltu.


Kulku paikalle

Luodon saarelle pääsee talvisin jäätä pitkin. Kapeita virtapaikkoja on syytä välttää. Edenin tai Kehon suunnasta helpointa on kulkea aurattua jääväylää pitkin ja tähdätä reilusti Särkänvirran eteläpuolelta kohti. Rannan muotoja on kauempaa vaikea erottaa, mutta kartasta voi etsiä Tervanokka nimisen niemen nuotiopaikkoineen ja tähdätä siihen. Muista ottaa mukaan naskalit ja varmistua jään kestävyydestä! 

Kesällä paikalle pääsee veneellä, siltoja ei ole. Jalkaan kannattaa varata kumisaappaat, sillä polku on osin vetinen.


Tervanokan nuotiopaikka ja puukatos.

Tervanokan nuotiopaikka.



Fasiliteetit

Saarella on viisi nuotiopaikkaa, joista Tervanokka sijaitsee keskellä saaren itäreunaa ja loput neljä saaren länsireunalla. Saaren pohjoisosissa ei ole nuotiopaikkoja. WC sijaitsee saaren länsipuolen toiseksi alimman nuotiopaikan luona, varaa omat paperit mukaan. Eteläisimmällä nuotiopaikalla ei ole telttailumahdollisuutta. Karttaan nuotiopaikkoineen pääset helposti käsiksi retkikartta.fi:stä.




Nuotiopaikoilla on pienet puukatokset. Noin puolilla nuotiopaikoista oli polttopuita paljon, osassa muutamia klapeja ja joissain paikoissa katos oli kokonaan tyhjä.



Saaren puucee on kohtuullisessa kunnossa.


Saarta kiertää 3,5 km pitkä luontopolku, jonka varrella on 26 rastia.  Pohjoisosassa on kesäisin lampaita. Saarta halkoo pituussuunnassa isot sähkölinjat.




Luodon saaressa on kesäisin lampaita.



Luonto

Saarella on osittain istutettua koivua ja osa puustosta on verrattain nuorta. Tästä huolimatta puusto, linnusto ja eläimistö on monipuolinen. Vanhoja suuria haapoja ja raitoja kohoilee siellä täällä, puissa on komeita pahkoja ja maasto on mielenkiintoista. Nuotiopaikalla voit tavata käpytikan.

Saaren jäljellä olevia niittyjä hoidetaan niittämällä. 

Saarella on satoja lehmuksia, joista suurimman ympärysmitta on noin kolme metriä!


Saarella on paljon suojeltuja kynäjalavia.

Muutamien istutuskoivikoiden lisäksi on paljon vanhoja upeita puita.

Nuotiopaikat sijaitsevat upeilla paikoilla!



Kommentit

Suositut tekstit