Toisenlainen matkakertomus

Kello on 6.05 lauantaiaamuna Nokian Tyrkkölässä. Matkanjohtaja Mohammed Abbas saapuu noutamaan minua ja kapsäkkiäni. Edessä on matka Brysseliin, jossa BAMRO julkaisee raporttinsa Irakin ja sen lähialueiden ihmisoikeustilanteesta.

BAMRO on eräänlainen tiedonvälittäjä lähi-idän ihmisoikeusjärjestöjen, YK:n ja Euroopan parlamentin välillä. Järjestö korostaa olevansa uskonnollisesti sitoutumaton. Kaikkia autetaan ja kaikkien kanssa tehdään yhteistyötä. Naisten ja lasten asemaa nostetaan esille useissa yhteyksissä.

Bamron DR. Mukhlif Abdulsamad, flaamilaisen puolueen Fouad Ahidar sekä Freid Samadi.


BAMROn vuosittaiseen tapahtumaan on kutsuttu ihmisoikeusaktiiveja ympäri maailmaa, belgialaisia poliitikkoja, tiedotusvälineitä, nokialainen opettaja Antti ja Irakista Suomeen päätynyt Abbas.

Kaduilla on vuosi sitten tapahtuneen pommi-iskun jäljiltä edelleen sotilaita ja poliisit tarkastavat kaupunkiin tulevia autoja. Brysseliläisen hotellin aulassa odottaa kaksi kaapin kokoista mutta lempeätä turvamiestä. Edessä on useampi tunti tiukkaa asiaa. Järjestön yleisesittelyn jälkeen päästään katsomaan, kuinka monta ihmistä Irakissa on haavoittunut, vangittu tai kuollut kuluneiden kuukausien aikana. Pahimmillaan kuolleiden määrä nousee 1200 ihmiseen kuukaudessa. Yksi kuolleista on yhdeksänvuotias poika, joka puhui liikaa ja väärillä sanoilla.
Puheessani kerroin paljon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja koulutuksen merkityksestä rauhantyössä ja tasa-arvon kehittymisessä.


Pidän lyhyen puheen, jossa kerron suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, sananvapaudesta ja yhteiskunnassamme vallitsevasta luottamuksesta. Kerron myös, että näiden asioiden ylläpitämiseksi pitää tehdä joka päivä töitä. Tuntuu täysin hullulta puhua Suomesta, kun edellisissä puheenvuoroissa ja videoissa on esitelty niin isoja ongelmia. Yllättäen kuitenkin lähes jokainen keskustelukumppani alkaa ensimmäisenä puhumaan siitä, miten Suomessa on maailman paras koulutusjärjestelmä.

Jakaudumme ryhmiin ja lähdemme etsimään ratkaisuja juuri nyt käynnissä oleviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Omassa pöydässäni etsitään romanialaisen, marokkolaisen, suomalaisen ja kahden Yhdistyneistä Arabiemiraateista paenneen juristin kanssa ratkaisua siihen, miten paperittomiksi pakotetut saataisiin turvaan Arabiemiraattien ulkopuolelle. Mohammed Al Zaabi johtamassa keskustelussa  yhteiseksi kieleksi löytyy englanti. YK ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat aika hampaattomia, maahan ei pääse kovin helposti eikä sinne ainakaan pääse toista kertaa jos kerran on erehtynyt avaamaan suunsa väärästä aiheesta.


Abbasin pöydässä mietittiin keinoja vaikuttaa maailman pakolaisongelmaan.

Abbasin pöydässä puhutaan arabiaa. Mukana on hänen lisäkseen useita belgialaisia, Hollannin syyrialainen ja kaksi irakilaista. Pöytä puhuu yleisesti maailman pakolaisongelmasta, Abbas Suomen osalta ja muut oman nykyisen kotimaansa näkökulmasta.

Kolmannessa pöydässä asukasluvultaan Suomen kokoisen Eritrean entinen suurlähettiläs kertoo, kuinka suuri joukko on lähtenyt pakenemaan maasta. Välimeren ylittävistä eritrealaiset ovat syyrialaisten jälkeen suurin pakolaisryhmä. Maasta paennut suurlähettiläs pitää nykyään Ranskasta käsin yllä radiokanavaa. Koko Eritreassa tunnettu radiokanava pyrkii kertomaan totuudenmukaisesti maansa tapahtumista. Pekka Haaviston nimi vilahtelee keskusteluissa tasaisesti aina kun puhe eksyy Suomeen. Suomalaisten rauhantyölle ja ihmisoikeuksille on todella tarvetta ja kysyntää. YK:n mukaan olosuhteet maassa ovat painajaismaiset: maassa kidutetaan, harjoitetaan seksuaalista kidutusta ja pakotetaan työhön. Käytännössä tätä voi kutsua orjuudeksi.
Pöytien työryhmätyöskentely keskittyi käynnissä olevien ongelmien ratkaisuun.

Pöytiä ja aiheita on paljon. Niistä jokaista yhdistää tilanteen yleinen vaikeus. Alueiden hallinto on korruptoitunutta, maahan ei välttämättä pääse, ihmisoikeusrikosten uhrien suku on vaarassa eikä demokraattista päätöksentekojärjestelmää käytännössä ole. Joissain maissa tilanne on katastrofaalinen, joissain maissa sorretaan vain vähemmistöjä tai otetaan poliittisia vankeja. Monissa maista on sotatila. YK:n ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen ääntä ei kuunnella, rauhanturvaajia on käsketty poistumaan ja meteliä pitäneet on hiljennetty. Edes ulkomaille paenneet eivät uskalla puhua, koska heidän sukulaisiaan on vielä lähtömaassa.

Työryhmien jälkeen tutustuminen jatkuu illallisen merkeissä. Abbas tapaa vanhan ystävänsä kotikaupungistaan Ramadista. Hyväntuuliset miehet puhuvat pitkään. Ystävä on oikeustieteen tohtori ja nykyään Belgian kansalainen. Itse tutustun lähemmin mm. BAMROn puheenjohtaja Mukhlif Abdulsamadiin, jolla tuntuu olevan suhteita kaikkialle.

Ihmisiä yhdistää korkea koulutustaso ja yhteinen päämäärä: ihmisten auttaminen, demokratia, kunnolliset ihmisoikeudet, hyvä koulutus ja terveydenhuolto. Ja toivo paremmasta huomisesta.

BAMRO:

-Belgian Association for Human Rights and Development
-Belgiasta käsin toimiva ihmisoikeusjärjestö
-Toiminta-alue Irak ja sen lähialueet
-Toiminta perustuu pääosin lahjoituksiin ja vapaaehtoistoimintaan
-Netissä: www.bamro.org

Kommentit

Suositut postaukset