Vanhuspalvelulakiin laatua kiintiöiden sijaan

Perjantaina 14.9.2012 Nokian Uutisissa julkaistu mielipidekirjoitus.

Erkki Kaakisen kirjoituksessa mainittiin ikäihmisten laitoshoidon
henkilökunnan kiintiöt. Vaikka kuntapäättäjien vaikutusmahdollisuudet
lakiin ovat rajalliset,  on asia kuitenkin kuntapäätöksenteon ja
-talouden kannalta erittäin merkittävä. Avaan vielä sitä miksi
kiintiöihin ei tässä tilanteessa kannata mennä.

Kiintiöiden takana ovat hyvät ajatukset, mutta kiintiöt sinänsä eivät
takaa muuta kuin paikalla olevan henkilökunnan määrän.  Niissä on
kuitenkin ikäviäkin ominaisuuksia: ne eivät tällaisenaan ota kantaa
hoidettavien kuntoon ja valitettavan usein minimimitoituksesta tulee
käytännössä myös maksimi. Huonommassa kunnossa olevat tarvitsevat
ympärilleen enemmän hoitajia kuin hyväkuntoiset, joten kaikille samat
minimimitoitukset eriarvoistavat pahasti sekä hoitajia että
hoidettavia. Laitoshoidon laatuun pitää jatkossa kiinnittää enemmän
huomiota ja hoitajien työtaakkaa keventää, mutta kiintiöillä tätä
tavoitetta ei saavuteta. Osaavan henkilökunnan houkutteleminenkin
minimimitoituksella keinottelevaan yksikköön on takuulla vaikeaa.

Yleinen suuntaus vanhuspalveluissa on ollut se, että laitoshoidon
määrää pyritään vähentämään ja turvaamaan hyvä asuminen omassa kodissa
mahdollisimman pitkään. Elämänlaadun ja kotona asumisen yhteyttä
tuskin voi kukaan kiistää, kunhan elämä omassa kodissa on mielekästä
ja toimivaa. Koska kuntien resurssit eivät kuitenkaan tulisi kasvamaan
laitoshoidon hoitajakiintiöstä huolimatta, olisi muutoksella ollut se
vaikutus, että kotona asumisen tukitoimista pitäisi rankasti karsia
laitoshoidon lisäpanostusten takia. Tämä taas aiheuttaisi lisätarvetta
laitoshoidolle ja kierre olisi valmis.

Keskimäärin kiintiön aiheuttama lisäys ikäihmisten palveluiden
kustannuksissa olisi ollut peräti 7,5%. Ennaltaehkäisevästä työstä,
kuten esimerkiksi omaishoidon tuesta, olisi luultavasti jouduttu
karsimaan paljon. Tätä tuskin kukaan haluaa, tarkastelee asiaa sitten
kustannustehokkuuden tai ihmisten onnellisuuden näkökulmasta.
Laitoshoidon tarvetta ei tietenkään voida kokonaan korvata kotona
tapahtuvalla hoidolla, vaan jossakin vaiheessa on tarvetta myös
laadukkaalle ja ihmisarvon säilyttävälle hoitotyölle laitoksessa.

Toinen huomioitava seikka kotihoidon tukemisen lisäksi on asumisen
joustavuus. Nykyiselläänkin törmätään siihen ongelmaan, ettei
esimerkiksi erikuntoisilla aviopareilla ole mahdollisuutta olla
yhdessä laitoshoidon aikana. Tämä on suuri epäkohta jota ei pidä
tukea, vaan pyrkiä kehittämään tuetun asumisen eri muotoja, lisäämällä
joustavuutta laitoshoidossa ja kehittämään uusia keinoja kankeiden
rajojen sijaan. Yksi kokeilunarvoinen keino on Järvenpäässäkin
käytössä oleva ikäihmisten ”päiväkoti”, johon omaishoitaja voi jättää
hoidettavan oman työpäivänsä ajaksi seurustelemaan, pelailemaan ja
tekemään erilaisia kuntouttavia askareita.

Kolmantena asiana voidaan nostaa esille pätevän hoitohenkilökunnan
löytäminen, jotta keinotekoisen kiintiön synnyttämä henkilöstövaje
voidaan täyttää. Tulevaisuuden suurimpia haasteita on eläköityvistä
ihmisistä huolehtiminen ja riittävän suuren ihmismäärän kouluttaminen
tähän tehtävään.

0,7 hoitajan kiintiöllä vanhuspalvelulaki olisi saanut aikaan sen,
että suuri määrä kuntia olisi joutunut rikkomaan lakia. Rahallisia
resursseja ja pätevää henkilökuntaa ei yksinkertaisesti ole
riittävästi lain noudattamiseen. Esimerkiksi vuonna 2010 jouduttiin
Suomessa jättämään lähes 3000 sairaanhoitaja- tai lähihoitajatason
vakanssia täyttämättä, koska pätevää henkilökuntaa ei ole saatavilla.

Vanhuspalvelut ovat jatkossakin tärkeä kehittämisen kohde ja
taloudellisia resursseja täytyy ohjata nykyistä suurempi suhteellinen
määrä ikäihmisten hyvinvointiin. Nokian on tärkeätä olla eturintamassa
kehittämässä erilaisia uusia palvelumuotoja ja suunnitella talouttaan
sekä rakenteitaan ikäluokkien koot huomioiden.

Kommentit

Suositut postaukset